Tietoa rasismista

Rasismi on syrjinnän muoto joka perustuu toiseuttamiseen ja missä valta ja etuoikeus liittyy erityisesti ihonväriin, mutta se voi myös liittyä sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai uskontoon tai kaikkiin näihin (intersektionaalinen rasismi). Rasismi on ajattelutapa, joka perustuu kolonialistiseen väärään oletukseen rotujen olemassaolosta ja yhden rodun pitämistä toista parempana tai huonompana, minkä seurauksena ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti, syrjivästi tai loukkaavasti.

Rasismi ei pelkisty yksilöllisiin ennakkoluuloihin ja pelkoihin, vaan on myös sosiaalisesti ja historiallisesti muotoutunut yhteiskunnallinen ilmiö. Nykypäivänä rasismi on myös usein yhteydessä käsitykseen ”kulttuurista ja/tai uskonnosta”. Puhutaan rodullistamisesta, jolla tarkoitetaan prosessia, jossa ihmisryhmään liitetään ihonvärin/uskonnon/etnisen taustan perusteella piirteitä, ominaisuuksia ja stereotypioita.

Rasisminvastaisessa toiminnassa on epäolennaista keskittyä tunnistamaan rasisteja ja kutsumaan heitä rasisteiksi – kuten rasismintutkija Aminkeng Atabong Alemanji sanoo: ”using the term racist kills the discourse”. Rasisti-sanaa tulee Aminkengin mukaan käyttää vain ihmisistä jotka itseidentifioituvat rasisteiksi, muuten käytettynä termi ei anna tilaa ihmiselle muuttua.  Yksilöiden identifioimisen/kategorisoimisen sijaan on paljastettava rasismia ylläpitäviä puhetapoja, toimintatapoja ja rakenteita. Rasismi pohjautuu koloniaaliseen ajattelutapaan ja on aina sidoksissa valtasuhteisiin. Sen avulla hiljennetään ja syrjäytetään ihmisiä sekä määritellään ihmisiä esimerkiksi pakolaisina, maahanmuuttajina tai jonkun etnisen tai uskonnollisen ryhmän edustajina. Näitä valtasuhteita tulee haastaa ja purkaa.

Myös ihmiset, jotka sanovat vastustavansa rasismia joskus tiedostomattomasti uusintavat rasistisia ajattelutapoja. Esimerkiksi sanomalla ”En näe väriä” voidaan kokonaan sivuuttaa rodullistettujen ihmisten kokemusmaailmaa.

Rasisminvastainen toiminta Suomessa on monesti sivuuttanut ihonväriin liittyvän rasismin keskittyen kulttuuriin ja monikulttuurisuuteen, ja siten ei olla onnistuttu rakentamaan muutosta mahdollistavia rakenteita Suomessa. Monikulttuurinen toiminta on monesti keskittynyt valkoisiin asiantuntijoihin ja ei-valkoisiin vieraileviin kokemusasiantuntijoihin. Monikulttuurinen toiminta ei siten haasta valtasuhteita vaan jatkaa koloniaalisen perinnön valtahierarkioita. Uusi antirasistinen diskurssi haastaa tämän monikulttuurisen valtasuhteita sivuuttavan ajattelutavan. Monikulttuurisuuteen perustuvilla toimijoilla on kuitenkin myös paikkansa antirasistisessa työssä ja meidän tulee yhdessä löytää tapoja toimia rasismin kitkemiseksi. On tärkeää valkoisille toimijoille unohtaa valkoisen pelastajan mentaliteetti (white saviour mentality) ja pyrkiä olemaan rodullistettujen ihmisten liittolainen.